Tuore maisteri täällä!

Vihdoinkin minulla on filosofian maisterin paperit ovat kourassa, vaikkakaan eivät kirjaimellisesti, sillä posti tuo ne luultavasti tässä alkuviikon aikana. Tie maisteriksi oli pitkä ja rikas, ja opin etenkin kivikkoisesta gradupolusta paljon.

Parasta opiskelussa oli ehdottomasti Erasmus-vaihto. Eurooppalaisen Erasmus-vaihdon kautta tuhannet ovat saaneet mahdollisuuden edulliseen opiskelijavaihtoon ja sitä kautta luoneet elämän kestäviä kansainvälisiä ystävyyksiä, rakkaussuhteita, tutustuneet uusiin makuihin, tapoihin ja perinteisiin. Oli vaihtokohde mikä tahansa, kaupan päälle tulee useiden kulttuureiden kulttuuri- ja kielikylpy – en ole ikinä elänyt niin kansainvälisessä ympäristössä kuin vaihtoaikana. Olin itse asiassa kuluneen viikonlopun aikana juhlimassa Erasmus-vaihdossa tavanneen parin kihlajaisia, joita mukana juhlimassa oli toinen kihlautunut Erasmus-pari. Kansainvälisyyskin oli seurannut mukana, sillä juhlijat edustivat 13 eri kansallisuutta.

Koen myös, että vaihtoaika muutti minua vahvimmin sellaiseksi ihmiseksi kuin nykyisin olen. Yksin vieraaseen maahan muuttaminen pakottaa laittamaan itsensä likoon, tutustumaan uusiin ihmisiin ja luomaan uuden verkoston. Erasmus-ihmisiä voisi kuvailla ihaniksi, avarakatseisiksi, sosiaalisiksi ja suvaitsevaisiksi. Joukko muodosti ison perheen, jossa oli hyvä olla. Vaihtoaika on ollut yksi elämäni onnellisimmista ajoista.

Vaikeinta tutkinnossa oli graduprosessi. Aloitin gradun suunnittelun syksyllä 2014. En tuohon aikaan tarttunut toimeen hanakasti, vaan keskityin suorittamaan tutkinnosta uupuvat syventävät opinnot. Seuraavana syksynä ryhdyin järjestelmällisemmin pohtimaan gradua. Aihe oli selvillä, joten etsin tutkimuskirjallisuutta ja kirjoitin tutkimuksen taustalukua.

Tuolloin työttömyys oli mediassa iso puheenaihe ja aloin panikoimaan mahdollisuuksiani työllistyä humanistisella tutkinnolla. Keksin täydentää tutkintoa johtamisen ja organisoinnin sivuaineopinnoilla, joihin keskityin kevätlukukauden. Opiskelu oli haastavaa, sillä minulla ei ollut edes pääsykoekirjoista saatua esitietoa tai työelämän kokemusta alalta. Koin myös kurssien työmäärän ja vaatimustason korkeana. Pidin kuitenkin yllättävän paljon opinnoista ja nälkä kasvoi syödessä: pelkkä sivuaine ei riittänyt, vaan halusin saada maisterin paperit myös kauppiksesta. Huomasin, että kandin papereilla ja suorittamalla vähintään 25 opintopisteen kokonaisuuden johtamisessa vähintään arvosanalla 3 on hakeminen maisteriohjelmaan mahdollista. Deadlinena oli kuitenkin saada opinnot pakettiin jouluun mennessä. Tein sinnikkäästi töitä ja olin hukkua työmäärään, mutta onnistuin ja laitoin hakupaperit kauppakorkeaan.

Nyt oli siis kevät 2016 aikaa keskittyä graduun. Alkuvuosi sujui hyvin. Tutustuin kulttuuriperintöprosessi-teoriaan, jota käytin teoreettisena viitekehyksenä gradussani. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut käyttää alkukevään huomattavasti tehokkaammin ja ryhtyä jo tässä vaiheessa tekemään tutkimushaastatteluja. Kirjoittamisen katkaisi kauppakorkean pääsykokeet huhtikuussa ja heti sen perään uusi työpaikkani oppaana, sillä työn huolella hoitaminen vaati erinomaista perehtymistä aiheeseen. Loppukevään tein töitä ja opiskelin samalla lisää uuteen työhöni liittyviä asioita. Kesä meni myös töissä.

Syksyllä aloitin maisteriopinnot kauppakorkeakoulussa innoissani uuden oppimisesta. Lukuvuonna 2016-2017 tein hurjan määrän opintopisteitä kauppakorkeakouluun ja samalla tutkimukseni kuusi tutkimushaastattelua sekä niiden litteroinnit. Käytännössä kirjoitin graduni analyysin kesällä 2017 käydessäni samalla kokopäivätöissä. Viimeistelin analyysin ja gradun syksyn ensimmäisen opintojakson aikana tehdessäni samalla opintoja kauppiksessa (sisältäen uuden gradun kirjoittamisen aloituksen!). Valmista tuli ja sain maisterin paperit.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että minun olisi pitänyt gradua aloittaessani ottaa härkää sarvista kiinni tiukemmalla otteella ja kirjoittaa työ nopeammin. Olin aluksi liian varovainen ja epävarma. Käytin turhan paljon aikaa taustojen selvittämiseen, tutkimuskirjallisuuden hakuun ja teoriaan tutustumiseen. Lisäksi minun olisi pitänyt kuunnella itseäni enemmän graduprosessissa ja luottaa omaan näkemykseeni työstä. Mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa ja kaiken vatvomisen jälkeen olen ensimmäisen maisterin tutkintoni ansainnut 🙂

<3: Linda

Erasmus reunion Cambridgessä

Vietin elokuun lopussa miniloman Cambridgessä parhaiden Erasmus-kaverien kanssa. Olin Erasmus-vaihdossa 2011-2012 (miten kauan sitten!) Englannin Chesterissä ja tulin läheiseksi kolmen ranskalaisen kanssa. Olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä viestien, Skypen ja tapaamisten kautta, joissa vuorotellen olemme vierailleet kunkin luona. Margaux asuu nykyisin Cambridgessä unkarilaisen miehensä kanssa, ja vierailu hänen luonaan oli tällä kertaa vuorossa.

Matkustus paikasta toiseen voi olla varsin puuduttavaa. Matkustin ensin Porista Onnibussilla Helsinkiin, jonka jälkeen vuorossa oli juna lentokentälle, lento, ja bussi lentokentältä Cambridgeen. Kävikin niin, että Helsingin lentokenttäjunassa viereisiin penkkeihin istahti pari tyyppiä, jotka varmistivat minulta olihan tämä juna menossa lentokentälle. Aloimme juttelemaan ja kävi ilmi, että olimme kaikki menossa samalle lennolle! Sainkin sitten seuraa lentokenttähengailuun ja myös itse lennolle, sillä kone ei ollut aivan täynnä joten pääsimme istumaan samalle penkkiriville. Heathrow’n päässä nämä kaksi lontoolaista vielä ohjasivat minut oikeaan bussiterminaaliin, jotta pääsisin helposti Cambridgen bussiini. Ihanaa kun tuntemattomat uskaltaa ottaa kontaktia!

Daphné ja Margaux olivat vastassa Cambridgessä. Oli ilta, mutta valvoimme silti myöhään jutellen kuulumisistamme. Emme olleet nähneet kahteen vuoteen, muttei yhtään tuntunut siltä!

Säät suosi lähes koko matkan ajan. Oli ihanaa tutustua kaupunkiin lämpötilan ollessa yli 20 astetta. Cambridge vaikutti sympaattiselta ja kauniilta pieneltä kaupungilta, jossa oli kotoisa olo. Pohdimme Cambridgen olevan samankaltainen kuin vaihtokaupunkimme Chester, mutta suurempi. Yllätyin siitä, miten maaseutu ja kaupunki yhdistyivät Cambridgessä, sillä aivan keskellä kaupunkia oli lehmiä!

Ensimmäisenä iltana menimme elokuvafestivaaleille katsomaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Elokuva näytettiin ulkona keskellä kaunista Englannin maaseutua. Kentälle oli pystytetty kolme muovista puhallettua valkokangasta, joista näytettiin samaan aikaan kolmea eri elokuvaa. Jokainen katsoja sai oman radiolähettimen, jonka kautta joko omilla tai lainakuulokkeilla elokuvan äänet tulivat korvaan. Tapahtuma oli loppuunmyyty, ja siellä oli paljon paikallisia lapsiperheitä.

Lehmiä näkyi myös matkalla Cambridge Film Festivaleille noin tunnin kävelymatkan päähän kaupungin keskustasta.

Matkan varrella näkyi myös tällaisia paikallisia taloja

Radiokanavalta 3 kuului Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Matkan toisena päivänä oli lähes 30 astetta lämmintä. Ostimme liput Cambridge puntingiin eli jokiveneeseen, jota ohjattiin käsivoimin. Jokivene kiersi kanaalissa Cambridgen kuuluisan yliopiston eri collegeiden välissä, ja veneen ohjaaja kertoi samalla hauskoja ja kiinnostavia juttuja liittyen ympäröiviin collegeihin.

Daphné, Margaux ja minä

Bridge of sighs eli Huokausten silta. Silta yhdistää yliopiston collegen osia, ja opiskelijat ovat tarinan mukaan kovasti huokailleet sillalla mennessään tenttiin

Illalla menimme syömään Bella Italiaan. Paikan jälkiruoka ei pettänyt tälläkään kertaa.

Viimeinen aamu oli sateinen. Menimme aamiaiselle viehättävään ravintolaan, jonka huikean hyvä earl grey tarjoiltiin suurehkossa punaisessa kannussa. Tämä kannullinen oli siis vain minulle. Sateisesta ilmasta johtuen vietimme viimeisen illan lähinnä hengaillen, jutellen ja kumoten pullon punaista Bordeauxia, jonka Daphné oli Ranskasta tuonut mukanaan. Oli kaikin puolin erityisen mukava reunion!

<3: Linda

Canada, eh? Alkuperäiskansat ja street view

Tykkään kuvata katuja. Kaupungeissa on kivaa kävellä ja katsella ympärillä olevia rakennuksia, rakennelmia ja luontoa. Katujen kuvaamisesta jää itselle kivat muistot, sillä niiden kautta voi palata niihin hetkiin kun tallusteli ihan oikeasti siinä paikassa. Asuin Kanadan Ontarissa suurten järvien rannalla Thunder Bayssä lukuvuoden 2013-2014. Tässä pikkukaupungissa ei itseni lisäksi näkynyt paljoa muita kävelijöitä, lukuunottamatta alkoholiongelmaisia alkuperäiskansoja, joiden asema maassa on todella surullinen. Kaupungissa oli oikeastaan kaksi keskustaa, sillä se syntyi Fort Williamin ja Port Arthurin kaupunkien yhdistyessä 1970-luvulla. Ehkä kunnollisen ydinkeskustan puutteesta kaupunkiin ei ole muodostunut aluetta, jossa kahvilat, kaupat ja palvelut olisivat kaikki jalkojen ulottuvilla, vaan paikasta toiseen pääsi kätevästi ainoastaan autolla. Toisaalta tällainen autojen ehdoilla rakentaminen ei välttämättä ole niin tavatonta rapakon toisella puolella.

Thunder Bayssä on Fort Williamin puolella alkuperäiskansojen reservaatti. Alkuperäiskansojen sosioekonominen asema on muuhun väestöön verrattuna huono ja sosiaaliset ongelmat ovat suuria, mikä näkyi Thunder Bayssäkin selvästi. Työttömyys ja alkoholismi on yleistä. Empiirisestä näkökulmastani ongelmat olivat muun väestön mielestä alkuperäisasukkaiden itsensä aiheuttamia. Tästä keskusteltiin yliopistossa loistavan Steve Jobbitin vetämällä European Imperalism in 20th Century -kurssin seminaarissa. Kurssi rakentui siten, että joka luentoa varten luimme kirjan ja kirjoitimme siitä miniesseen, josta sitten seminaarissa keskusteltiin. Luimme ensimmäisenä Niall Fergusonin teoksen Empire, jossa Ferguson argumentoi näennäisen uskottavasti, että imperialismi oli kaikille alkuperäiskansoille hyvä asia johtuen mm. infrastruktuurin kehityksestä. Järkytyin teosta käsittelevässä seminaarissa, miten samaa mieltä kanadalaiset kanssaopiskelijani olivat Fergusonin ajatusten kanssa ja tässä keskustelussa tuli esiin vahva ajatus siitä, että Thunder Bayssäkin alkuperäiskansojen ongelmat ovat täysin heidän omasta laiskuudestaan johtuvaa. Olin täysin eri mieltä asiasta, ja sain kuulla opettajalta jälkikäteen että esseeni oli selvästi koko luokan kriittisin. Luojan kiitos kurssin edetessä luimme lisää sekä imperialismia puolustavia että kritisoivia teoksia, mikä johti siihen että luokka heräsi ajattelemaan asiaa myös toiselta kantilta. Kuriositeettina sellainen hauska juttu, että kurssin vetäjä tervehti meitä aina sanomalla hello comrades.

Thunder Bayssä järjestettiin alkuperäisväestöön liittyvä elokuvafestivaali, jossa kävin kävin katsomassa dokumentaarisen elokuvan We were children. Elokuva kertoi ajasta, kun alkuperäisasukkaiden lapset oli lähetettävä pois kotoa sisäoppilaitoksiin, joiden tarkoituksena oli assimiloida heidät muuhun väestöön. Monet lapsista unohtivat äidinkielensä ja kokivat häpeää omasta kulttuuristaan sisäoppilaitosten toiminnan seurauksena. Lisäksi lapsia pahoinpideltiin ja käytettiin hyväksi. Ei ole ihme, että pitkäaikainen kollektiivinen riisto ja kaltoinkohtelu jättää jäljet, joita ei ihan hetkessä paikata. Onneksi nykyään virallinen kanta on se, että alkuperäiskansojen kielen ja kulttuurin säilyttämistä on tuettava.

Olen kuvannut katuja ja joitakin kohteita katujen varsilla, pääasiassa asuintaloja. Kaikki kuvat on Thunder Baystä.

Trans-Canada highway

Trans-Canada Highway

Yellow School bus

Niin pohjoisamerikkalaista

 

Tyypillinen asuinalue Tbayssä

Tämä talo on sympaattinen!

Huomatkaa keltainen vesiposti

Onko tämä se mökki Hannusta ja Kertusta 😀

Suomeen liittyvät jutut näkyi Tbayssä monin tavoin

Luonnonläheisyys yllätti. Thunder Bayssä oli normaalia, että autoteillä, tienvarsilla tai ylipäänsä lähes missä tahansa kulki peuroja. Kampusalueella on nähty myös susia, mutta onneksi ne ovat harvassa. Kampuksen pihalla oli säännöllisin väliajoin Emergency-nappeja, joista pystyi hälyttämään helposti apua. Pääasiassa ne olivat tosin ihmisten aiheuttamaa vaaraa vastaan. Ne lisäsi kyllä kätevästi turvallisuuden tunnetta.

Suomi näkyi myös tällä tavalla

<3: Linda

Vanha koti Brittein saarilla

Englannin vaihtoajan muistelu jatkuu jälleen, tällä kertaa kodin esittelypostauksella 🙂 Kodin jaoin ranskalaisen vaihto-oppilaan ja neljän britin kanssa. Hyvä, että vaihtarit laitettiin sekaisin natiivien kanssa 🙂

Sain asunnon yliopiston kautta helposti. Asuntovaihtoehtoja oli kolme, jotka perustuivat siihen, tehdäänkö ruoka itse vai syödäänkö kaikki tai osa aterioista ruokalassa. Nämä oli nimetty self-catered, semi-catered ja full-catered -asuntoloiksi. Luonnollisesti full-catered-asuntolat sijaitsivat kampuksella mahdollisimman lähellä ruokalaa, muut asunnot sijaitsivat arvioni mukaan maksimissaan vartin kävelyn päässä kampuksesta. Valitsin self-catered-asunnon, sillä olin lukenut kauhutarinoita Englannin rasvaisesta ja huonosta yliopistoruoasta. Ennakkoluuloni osoittautui osittain vääräksi, sillä omilla valinnoilla pystyi vaikuttamaan yliopistoruuan sisältöön. Tarjolla oli toki ranskalaisia joka aterialla, mutta vaihtoehtona oli aina esimerkiksi semiterveellinen wokkiannos, joka paistettiin suoraan edessä valituista aineksista. Aluksi tein kaikki ruuat kotona ja söin siellä, kuten asuntovaihtoehtooni kuului. Minulla oli kuitenkin läheisiä ystäviä, jotka asuivat full-catered-asuntolassa ja söivät siis kaikki ruokansa yliopistolla. Tästä johtuen päädyin ostamaan loppulukuvuodeksi meal schemen, joka sisälsi päivällisen joka arkipäivä yliopistolla. Tämä oli ehkä yksi parhaita ostoksia mitä tein, sillä oli erityisen mukavaa etenkin deadlinejen lähestyessä katkaista päivä syömällä ystävien kanssa. Samalla välttyi tiskaukselta ja kokkaukselta meidän ei-yleensä-niin-puhtaassa keittiössä.

Tässä siis kotini! 🙂 Talo sijaitsi kampuksen reunamilla Parkgate Roadilla. Ensimmäinen musta ovi oikealla oli meidän ja ovesta viistosti vasemmassa yläkulmassa oleva ikkuna oli minun. Talo on kaksikerroksinen. Siellä on kuusi makuuhuonetta, keittiö, kaksi kylpyhuonetta joiden yhteydessä oli wc:t, eteinen ja takaeteinen, josta pääsi ”takapihalle”. Tilaa asunnossa oli seitsemälle opiskelijalle, sillä yksi huoneista oli double room eli jaettu huone, mutta meidän aikana siinä asui vain yksi opiskelija. Makuuhuoneet olivat eri mallisia ja eri kokoisia. Vuokra oli kuitenkin sama huoneen koosta riippumatta, mikä oli minusta epäreilua sillä isoin huone oli tuplasti niin iso kuin oma huoneeni.

 

Talo

 

49 Parkgate Road

 

49

 

 

 

Parkgate Road oli pitkä tie! Kuvan otin kävellessä keskustasta kotia kohti

 

Tältä näytti astuessa sisälle taloon 🙂 Näkyvä ovi johti keittiöön minkä lisäksi alakerrassa oli kaksi makuuhuonetta, takaeteinen ja kylppäri.

 

Eteisessä oli myös ilmoitustaulu, missä oli tärkeitä ohjeita ja jonne tuli erinäistä infoa.

 

Portaikon yläpäässä on ovet kolmeen makuuhuoneeseen, joista keskimmäinen oli omani

 

Safety first, palosammuttimia oli kaikkialla

 

Huoneessani oli punainen kokolattiamatto, yhden hengen sänky, työpöytä- ja tuoli, vaatekaappi, kenkäteline ja pesuallas. Huone oli pieni ja jokseenkin hauskan muotoinen. Inhosin sitä aluksi suuresti, mutta aikaa myöten sopeuduin ja opin pitämään sitä. Ostin huoneen seinälle julisteita, asia, jota luulin etten teini-iän jälkeen enää tee, mutta ajattelin että tähän elämäntilanteeseen ja huoneeseen julisteet sopivat mitä mainioimmin! Se oli hyvin vapauttavaa.

Huone kaikessa autenttisuudessaan 😀

 

 

 

Kätevä muistutus, sillä ovi meni aina lukkoon kiinni mennessään. Etenkin yöllisillä vessakäynneillä olin neuroottinen avaimien suhteen. Muistutuksesta huolimatta porterit joutuivat tulemaan avamaan milloin kenenkin ovea.

 

Ikkunanäkymä

 

Ikkunanäkymä

 

Sitten päästään keittiöön. Siellä oli hella, kaksi jääkaappia, pakastin, kaappitilaa ja yksi pesuallas. Jokaisella meillä oli omat ruokakaapit, mutta muu säilytystila oli yhteistä, samaten kaikki astiat ja ruuanlaittovälineet olivat yhteisiä. Niitä ei yliopisto tarjonnut vaan ne piti itse ostaa. Briteille vanhemmat olivat onneksi hankkineet hyvät välineet ensi kotiin, joten ei tarvinnut tuhlata paljoa rahaa niihin. Keittiö näytti yleensä jokseenkin tältä ellei jopa likaisemmalta, niin voitte kuvitella ettei ruuanlaitto hirveämmin houkutellut. Kodin yhteiset tilat siivosi kerran viikossa siivooja, joten mikäli halusi kokkailla puhtaassa ympäristössä torstai oli siihen paras päivä.

Silloisten kämppisten kanssa ei sovittu kodin säännöistä oikeastaan lainkaan. Kaikki jotenkin loksahti silti paikalleen ja tulimme hyvin toimeen. Bakteerikammoiselle tai siisteyttä erityisesti arvostavalle ihmisille siivoussäännöistä sopiminen olisi varmasti ollut elinehto. Sopeuduin sotkuun hyvin, vaikka nyt Suomessa tällainen keittiö ei tulisi kuuloonkaan.

Sopeutuminen ei tapahtunut kuitenkaan hetkessä. Aluksi järkytyin esimerkiksi siitä, että brittikämppisten tiskatessa he eivät huuhdelleet astioita vaan laittoivat ne saippuaisina kuivumaan! Kysyinkin että eivätkö he lainkaan huuhtele saippuaa pois, mutta en tarkkaan muista saamaani vastausta. Asenne oli että mitäs sillä niin väliä. Päätin olla välittämättä asiasta ja elää maassa maan tavalla, huuhdellen kuitenkin jokaisen astian ennen käyttöä. Pikku hiljaa integroiduin enemmän ja enemmän, sillä lopulta en itsekään enää viitsinyt huuhdella saippuaa astioista pois. Palattuani Suomeen aloin jälleen tiskaamaan suomalaiseen tyyliin.

Safety first! Siivooja jätti tämän aina muistuttamaan märästä lattiasta

Tässä talo takaa 🙂 Meille muodostui kyseenalainen tapa pitää takaovea aina auki. Sitä käytettiin paljon, sillä sitä kautta pääsi nopeammin yliopistolle kuin kiertämällä etuoven kautta ja se oli hyvin kätevää. Kerran kuitenkin naapurin brittipojat keksivät tehdä jekun tulemalla takaovesta sisään ja viemällä keittiöstä kaikki juomalasit! Siinä sitten ihmeteltiin missä ne ovat, mutta tietysti lasit saatiin takaisin.

 

 

Pidin asunnosta paljon. Siinä oli omat puutteensa, mutta talo oli jotenkin todella sympaattinen ja siitä tuli nopeasti koti. Siellä oli aina vilskettä, sillä viisi kämppistäni olivat hyvin sosiaalisia tapauksia ja meillä oli aina ovet auki vieraille. Keittiöstä kuului aina joko ranskaa tai englantia ja meteli oli välillä kova. Omat 23-vuotissynttärit talossa muodostuivat legendaarisiksi, monestakin syystä. Muutaman yön nukuin asunnossa yksin ja silloin pidin huolen, että kaikki ovet ovat lukossa ja valot on päällä. Oli lievästi jännää! Lopuksi vielä vaihtoaikainen selfie 🙂

Hyvää pääsiäissunnuntaita! Ollaan saatu nauttia pääsiäisen ajan Star Warsseista Foxilla, ihan parasta 🙂 Yodasta tuli uusi idolini.

<3: Linda

 

Vihreitä enkkumaisemia

Edellisen kirjoituksen innoittajana oli kokemani Englanti-kaiho. Muistot ja maisemat jäivät vieläkin mietityttämään, joten saarivaltakuntateema jatkuu saman tien. Ihastuin aika tavalla Chesterin sieviin viheralueisiin ja kaupunkiympäristön puihin, nurmikoihin ja pensaisiin. Monesti lähdin yksin kävelyille paikkoihin, joissa en ollut ennen käynyt ja löysin kauniita viheralueita. Pidin siitä, että kaikki paikat joita esittelen seuraavissa kuvissa, olivat saavutettavissa jalan kulkien. Rauhoittuminen luontoympäristössä oli helppoa ja erittäin miellyttävää vastapainoa vaihto-opiskelijan railakkaaseen arkeen 🙂

Kävelyretkellä ystäväni M:n kanssa kohti Walesia

 

Pieni asfalttikuja samalta retkeltä Walesiin

 

Täydellinen piiloleikkipaikka

 

Siisti asuinalue

 

Pusikossa

 

Hobittitalo? 🙂

 

Rauhaisa asfalttikuja

 

Lenkkeilijöiden suosima tie

 

Ydinkeskustan liepeellä

 

Chesterin kanaali

 

Sorsia kanaalissa

 

On tärkeää, että kaupungissa on puistoja ja viheralueita, jonne voi mennä rauhoittumaan. Niiden lisäksi Chesterin hienona puolena on kaunis rakennuskanta, jonka vuoksi hieman erilaisessa ympäristössä kasvaneena jopa ydinkeskustassa oleminen ja talojen katselu oli rentouttavaa. Olen kiitollinen siitä, että päädyin juuri tuohon paikkaan viettämään vuoden elämästäni.

<3: Linda

 

 

 

Making a long story short -kuvia Chesteristä

Jos minun pitäisi nimetä aikuiselämäni vaikuttavimmat vuodet yksi niistä olisi ehdottomasti lukuvuosi 2011-2012, jolloin olin vaihto-opiskelemassa Englannin Chesterissä. Lukuvuosi sisälsi paljon iloa, uusia kokemuksia, kansainvälisiä ystäviä, kulttuurikylpyjä, punatiilisiä rakennuksia, ällistyttävää historiaa ja historian kerrostumia asuinympäristössä. Kasvoin henkisesti tuona vuonna enemmän kuin koskaan ennen ja sen jälkeen, sain rutkasti itsevarmuutta ja olin onnellisempi kuin ikinä aiemmin. Lukuvuosi oli niin merkittävä että tulen varmasti palaamaan sen antiin myöhemminkin, mutta nyt haluan jakaa kuvia tuosta uskomattomasta kaupungista jossa kaikki tapahtui.

Chester sijaitsee luoteis-Englannissa (englanniksi North West England) aivan Walesin rajalla. Se on yksi maan varakkaimmista kaupungeista ja siellä sanotaan olevan eniten miljonäärejä Lontoon jälkeen. Lähimpiä suuria kaupunkeja ovat Liverpool ja Manchester. Chesterin ovat perustaneet roomalaiset vuonna 75 jaa.,  jolloin linnoitukseksi tarkoitetun paikan nimi oli Deva Victrix. Roomalaisten perintönä kaupungissa on muurit ydinkeskustan ympärillä ja muurien ulkopuolella amfiteatteri. Chesterin erikoisuutena ovat keskiaikaiset kahdessa kerroksessa olevat kauppakäytävät eli ”rowssit”. Näiden lisäksi kaupungin tunnusleimaisena piirteenä ovat Tudor-talot. Chesterissä sijaitsee myös Iso-Britannian toiseksi kuuluisin kello Eastgate Clock.

Näkymä kaupunginmuureilta yhdelle pääkaduista, Eastgate Streetille

 

Eastgate Clock, Britannian toiseksi kuuluisin kello

 

Eastgate Clock Eastgate Streetiltä kuvattuna

 

Eastgate Streetin kahdessa kerroksessa kulkevat kauppakäytävät

 

Kaupunginmuureilta

 

Northgate Streetillä on ihania punaisia puhelinkoppeja

 

Northgate Street

 

Optikkoliike, jonka ohi kulkiessa pystyi kuvittelemaan elävänsä jotain muuta aikakautta.

 

River Dee, jonka mahdollistamien yhteyksien vuoksi roomalaiset perustivat linnoituksen Chesterin paikalle. Kuva otettu kaupunginmuurilta.

 

Romanttinen River Dee

 

Vähemmän glamouria ja niin ihanan brittiä Chesteriä

 

Huolimattomampi talo ja puutarha

 

Taustalla olevat kolme kerrostaloa taisivat olla Chesterin ainoat tuontyyppiset

 

Jos aamulla oli heikko happi tai muuten halusi välttyä aamiaisen laitolta, Chesterissä Full English Breakfast kuului nauttia tässä legendaarisessa Cafessa Garden Lanella.

 

Rakastan näitä taloja ja katuja!

 

Oma kotitaloni Parkgate Roadilla 🙂

Aina häkellyn siitä miten kaunis kaupunki Chester on! Tuonne matkustan vielä joskus uudestaan. Näitä Chester-kuvia riittää vielä moneen postaukseen, joten jossain vaiheessa esittelen tarkemmin ainakin kotini, kampuksen ja ympäröivän luonnon.

<3: Linda